Tänä kesänä leireillään Niinirannassa!

Kouvolan koripallojunioreiden kesän kohokohta tulee taas! Kouvojen ja Kouvolan seurakunnan yhteistyöleirille, joka järjestetään 36. kerran, matkaa 55 junioria. Tänä kesänä pallojen pomputus ei raikaakaan Puhjonrannassa vaan Niinirannan vieraskentillä. Kaiken ikäiset juniorit pääsevät treenaamaan ja pelaamaan 13 ohjaajan valmennuksessa. Koripallon lisäksi Kouvolan seurakunnan puolesta nuoret päsäevät oppimaan Raamatun kertomuksista ja opetuksista muun muuassa askartelujen ja katuliitujen avulla.

Leirin perinteikkäät kilpailut, kuten Koris Cup ja Säbä Cup saavat uudet vuosittaiset mestarit ja leiriläiset pääsevät myös Olympialaisten makuun beachgamesien muodossa. Lappalanjärvi tulee raikaamaan innokkaiden saunojien naurusta ja mahat täyttää Niinirannan oma keittiö.

Leiri ei olisi oma itsensä ilman edustusjoukkueiden vierailijoita. Vierailijat pääsevät leiriläisten piinapenkkiin haastavan haastattelun muodossa ja tuliseen koko leirin heittokilpailuun. Kouvot ja Kouvottaret ennen kaikkea inspiroivat nuoria koripallotähtiä tavoittelemaan haaveitaan.

Leirin viimeinen ilta huipentuu musiikin ja tanssin täyteiseen leiridiskoon. Viimeisenä päivänä julistetaan Cup-mestarit ja muut loisteliaat palkintojen saajat. Jokainen junnu lähtee kotiin uuden virkistävän ja viileän leirituotteen kanssa.

Leiriä on toteuttamassa: Kouvolan Seurakunta, Kymen Granite, OP Kymenlaakso, Lisäpalvelu, Renta, Uoken Auto & Kone Oy ja JH-Suunnittelu Oy

Kirjoittanut Säde Hartonen